Huippusuoritus.fi

Loppu huonoille kisasuorituksille!

Eroon kisajännityksestä ja muista "suoritusjarruista"


Treenaat laittaen kaiken likoon. Treeneissä sujuu, mutta mietityttääkö kisamenestys? Muuta osaamisesi koviksi tuloksiksi myös kisatilanteissa harjoittelemalla kisataitoja.

"Tiesitkö, että on olemassa harjoitusmenetelmä, joka nostaa kykyäsi menestyä tiukassa paikassa?"

Miksi kisoissa ei kulje?

"Sama asia oli jo tapahtunut sinulle niin monet kerrat.

Treeneissä kovaa vetäminen, suorastaan säälimätön asenne ja totaalinen itsevarmuus olivat tuttuja asioita sinulle. Ajattelit mielessäsi, että tällä kertaa näytät muille miten kisataan. Jos näiden treenien perusteella olisi jaettu kisasijoituksia, olisit korkealla.

Kilpailu oli kuitenkin hankala.

Latautumisesi oli mennyt yli. Jännitit kilpailua ehkä jopa tavallistakin enemmän, koska treenit olivat menneet niin hyvin. Ajattelit, että nyt on pakko onnistua. Petät valmentajan ja kaverit, jos nyt ei tule hyvää tulosta. Tämä ilmeni hermoiluna.

Taklataksesi jännitystä ja epäonnistumisen pelkoa, ryhdyit kisaamaan varman päälle. Kiinnitit huomiota erityisesti siihen, ettet tee virheitä. Koska kyllähän ihan perus-varmalla vedolla pitäisi saada riittävän hyvä tulos.

Ja niitä virheitä urheilussa kuitenkin tulee, joten suorituksesi muuttui koko ajan enemmän varmistelevaksi. Samalla uskosi omiin mahdollisuuksiisi pieneni hetki hetkeltä. Ja samalla huomaat yrittäväsi suoritusta pakolla. Sorrut yliyrittämiseen.

Lopulta kisa päättyi samoin, kuten monta kertaa aikaisemminkin. Kisoista tuli huonompi tulos, mitä kuntosi oikeasti edellyttää.

"Tämä on niin väärin! Yritin toimia järkevästi! Jos on epävarma olo, niin pitää ottaa varman päälle! Tai jos jännittää, niin rauhallisesti vaan alussa! Näinhän sitä pitää tehdä! Miksi en vaan onnistu?"

Tosiasia on, että jos sinua ei jännittäisi ja sinulla ei olisi näitä ajatuksia, suorituksesi olisi aivan toista luokkaa. Kuten itse tiedät. Mutta vaikka olet yrittänyt poistaa ja lieventää niitä, se ei ole onnistunut.

Mutta onko kukaan osannut oikeasti kertoa mitkä asiat saavat ajatuksesi muuttumaan? Jos ei, niin ei mikään ihme, ettei tuloksia ole tullut. 

Kuulostaako tutulta? 

  • Tärkeät voitot ja tulokset jäävät saavuttamatta, koska kisatulokset eivät vastaa harjoitustuloksiasi.
  • Jännitys kisoissa vaivaa - suorituksen aikana ja ehkä jo kauan ennen kisojakin.
  • Itseluottamuksen puute vaikuttaa välittömästi suorituksen laatuun. 
  • Epäonnistumisen ja virheiden tekemisen pelko haittaa suositusta. Pelkäät, että petät muut omalla suorituksellasi. Varmistelet.
  • Olet ryhtynyt pohtimaan onko menestyminen oikein vain muille ihmiselle - muttei sinulle? Uskotko itsekään, että voit pärjätä? Kelpaatko muille?
  • Jotkut toiset näyttävät onnistuvan "pienemmällä työllä", epäreilusti. Et saa arvostusta, jonka ansaitsisit. 

Onko kukaan koskaan kertonut miten näistä oikeasti pääsee eroon?

Oletko jo kokeillut näitä keinoja ja todennut, etteivät ne toimi?

  • Olet luonut tarkat kisarutiinit turvaksesi, joita noudatat orjallisesti
  • Mietit mitä virheitä haluat välttää
  • Ajattelet, että yrittämällä vieläkin kovempaa ja tiukemmalla asenteella voit lopulta saada parempia tuloksia
  • Olet käynyt läpi menneisyyden ikäviä (kisa)tapahtumia. Olet yrittänyt pohtimalla ymmärtää menneisyyden tilanteita, omaa historiaasi, ja sitä kautta muuttaa kisafiiliksiäsi tulevissa kisoissa.
  • Olet ehkä jopa lukenut asiaan liittyviä kirjoja. Ne saattoivat olla mielenkiintoisia, mutta kisoissa jännitti silti yhtä paljon kuin ennenkin.

Moi! Olen Panu Kuhlberg, urheilijoiden mentaalivalmentaja ja Huippusuoritus.fi:n perustaja. Olen henkilökohtaisesti valmentanut monia sekä SM-tason että kansainvälisen tason urheilijoita, mestareita, maajoukkuepelaajia. Autan kilpailijoita pääsemään siihen kisasuoritukseen, jonka he ovat kovalla harjoittelulla ansainneet.

Kisajännityksestä, epäröinnistä ja huonoista kisatuloksista ei ole pakko kärsiä.

Oikeilla harjoituksilla rakennat kykyäsi loistaa tiukassa tilanteessa. 

Huonot fiilikset pilaavat kisasuorituksen. Opetan sinulle, miten pääset niistä eroon. Taustalla on menetelmä, joka huomioi nämä kaksi kysymystä:


  1. Miten tunteet syntyvät?
  2. Miten näihin syntymekanismeihin vaikutetaan?

Jos näitä kahta asiaa ei ymmärretä,  jännityksen liennytysyritykset voivat olla sattuman kauppaa. Tai jopa jännitystä pahentavia.

Menetelmää, joka ottaa nämä kaksi asiaa huomioon, kutsun tunnetreeniksi.

Tunnetreeni  muokkaa tapojasi ajatella ja kokea, joten voit kisata rennosti ja hyvällä itseluottamuksella

Urheilijoiden mentaalivalmentaja Panu Kuhlbergin käytännöllinen & tehokas verkkokurssi kilpailijoille

TUNNETREENI

"Urheilijan menestys kilpailussa riippuu urheilijan kyvystä hallita tunteitaan."

- TEESI 1: Mentaalivalmentaja Panu Kuhlbergin Huippusuoritusopas



Kurssin ohjelma ja harjoitukset treenauttavat ajatuksiasi, jotta mielesi "haittaohjelmat" eivät häiritse kisaamistasi. Kyse on usein jännittämisestä, epäonnistumisen pelosta, varmistelusta, yliyrittämisestä, onnistumisen pakosta.  

  • 1
    Perustuu tehokkaaseen Tunnetreeni-menetelmään: Vain vaikuttamalla oikeisiin asioihin saat tuloksia.
  • 2
    Sisältää "ensiapupakkauksen": mikäli huono fiilis on jo päässyt yllättämään, tämä ensiapupakkaus auttaa sinua katkaisemaan tunteen.
  • 3
    Pureutuu tehokkaasti ajatteluusi ja muuttaa tapaasi ajatella. Pystyt taas nauttimaan suorituksista!
  • 4
    Sisältää kiiteltyjä ja vaikuttavia harjoitusvideoita, jotka vaikuttavat ratkaisevasti neurologiaasi.
  • 5
    Käy läpi omaan tahtiin - saat koko materiaalin kurssin alettua heti käyttöösi! Saat myös sähköpostilla tulevat säännölliset etenemisohjeet.
  • 6
    Opettaa sinua löytämään juuri sinulle sopivan tavan ajatella, koska meidän jokaisen mieli toimii yksilöllisesti.

Opit  urheilijan tärkeimmät kisaamistaidot tällä kurssilla! Tule mukaan!

Tämäkin video nähtävissä kurssilla

OPIT NÄITÄ ASIOITA VERKKOKURSSILLA

  • Miten toimit, kun jännitys on jo "päällä"
  • Miten tunnistat ja poistat mielesi haittaohjelmat, jotka eivät toimi hyväksesi
  • Miten rakennat kovan itseluottamuksen kisoihin
  • Mitä oikeasti tarkoittaa "asenne" ja kova henkinen kantti. Ja miten saavutat ne
  • Miten saat potentiaalisi esiin kisoissa
  • Nämä kaikki ovat taitoja, joista on sinulle hyötyä koko loppuikäsi

Panun viesti tästä kurssista:
"Tunteiden säätely on kilpailijalle tärkeä taito. Tiedätkö jo miten voit vaikuttaa tunteisiisi?"

Mentaalivalmennus on tullut vähitellen yleisemmäksi urheilijoiden parissa myös Suomessa. Tulemme mukaan  jälkijunassa - Suomen olympiajoukkuekin sai ensimmäisen  psyykkisen valmentajan vasta 2014 Sotsin olympialaisiin.

Tein havainnon, että mentaalivalmennukseen ei olla  panostettu. Tästä syystä urheilija jää liian yksin. Joskus ohjeet ovat osastoa "Kyllä se pitää vaan kestää, näin se tehtiin ennenkin". Tee siinä sitten huippusuoritus.

Valmennus saattaa esimerkiksi pohjautua valmentajan omiin kokemuksiin siitä mikä hänelle itselleen on toiminut. Tämä on tyypillinen virhe. Meidän kaikkien "mielen kartta" on erilainen ja toimii eri tavalla.

Tästä syystä älä milloinkaan haksahda mentaalivalmennukseen, joka sinun puolestasi kertoo mitä sinun pitäisi ajatella ja tuntea.

Toisin sanoen,

  • ihmiset eivät tiedä miten henkistä suorituskykyä voisi harjoitella, ja
  • mentaalivalmennuksen taso ja saatavuus on vielä lastenkengissä Suomessa. 


Näistä syistä tein tämän verkkokurssin.

"Halusin tehdä kilpailijoille suunnatun kurssin, koska näitä taitoja ei opeteta juuri missään. Nyt sinulla on pääsy toimivaan ja tehokkaaseen mentaalivalmennukseen, joka tuo tuloksia."

Mitä hyötyä kurssista on sinulle?

  • Opit vaikuttamaan jo seuraavaan kilpailuusi positiivisesti!
  • Pystyt taas nauttimaan kisaamisesta - ja tiedät miten estää karmeat "tilttaamiset" tai sulamiset 
  • Asenteesi vahvistuu entisestään
  • Nostat suorituksesi oikealle tasollesi, koska tiedät mikä sytyttää sinut parhaaseen suoritukseen
  • Osaamisestasi on hyötyä koko loppuelämäsi ajan niin kisoissa kuin niiden ulkopuolella, koska käytät mieltäsi elämäsi joka tilanteessa.
  • Itseluottamuksesi kasvaa automaattisesti
  • Olet kasvattanut resilienssiä, koska et ole enää huonolla tavalla tunteiden vedätettävissä
  • Ja ennen kaikkea: pääset toteuttamaan itseäsi juuri sillä oikealla tasollasi - ilman huonoa fiilistä ja sisuskaluja kalvavaa jännitystä

"Ei näistä hyötyä voi olla, tarvitsen vain lisää treeniä ja parempaa onnea"

"Mutta tarvitsen vain lisää treeniä! Kyse on vain tekniikasta!" saatat sanoa.

Tässä on kyse mielesi haittaohjelmasta, joka yrittää pyristellä vastaan, koska olet jo alkanut kyseenalaistamaan toimintaasi.

Jos kyse olisi vain normaalista treenistä, tekisit kisoissa ja harjoituksissa samanlaisia tuloksia

Ja mikäli jäädyt harjoituksissakin, niin se tosiasia kertoo siitä, että haittaohjelma on jylläämässä myös harjoittelusi aikana. Sen poistaminen sinulle urheilijana on entistä tärkeämpää. 

Miten paljon annatkaan tasoitusta muille? Miksei voisi olla vaan hyvä olo, kun suorittaa?

Mitä asialle voi tehdä?

TIESITKÖ?

  1. Huonot fiilikset ennen suoritusta tai suorituksen aikana ovat erittäin yleisiä - riippumatta urheilijan tasosta.
  2. "Maalaisjärjellä" tehdyt keinot saattavat jopa pahentaa tilannetta. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.
  3. Tunteita voi treenata tehokkaasti, kun tietää mikä ne synnyttää ja miten niihin vaikutetaan.
  4. Pelkkä teorian "ymmärtäminen" tai kirjojen lukeminen ei tuota tehokkaita muutoksia, koska käsilläseisontaakaan ei opi kirjaa lukemalla. Siihen tarvitaan myös oikeita harjoitteita.

Mentaaliharjoitteiden ja -ohjeiden tulee olla konkreettisia ja selkeitä.


Näiden perusteella olen rakentanut sinulle toimivan ratkaisun, joka noudattaa tunnetreeni-menetelmää


Tässä kaikki mitä kuuluu kurssiin

  • Yhteensä 27 oppijaksoa ja yli 3 tuntia videomateriaalia, jotka rakentavat sinulle kyvyn ottaa tunteet haltuun, sekä nauttia jälleen kisaamisesta.
  • Mahtavat audio/videoharjoitukset, joita kuuntelemalla muovaat mielesi toimintaa. En usko, että olet tällaisia koskaan ennen tehnyt!
  • Harjoitusdokumentin, johon kirjaat itsellesi reseptin, joka suuntaa ajatuksesi pois huonoista fiiliksistä kohti mahtavia suorituksia!
  • Säännölliset sähköpostit, jotka rytmittävät opiskeluasi. 
  • Lisää henkistä suorituskykyä, jolla otat koko potentiaalisi käyttöön juuri siinä tärkeimmässä hetkessä!
  • Urheilijan tärkein tehtävä on tehdä kova suositus kisoissa. Onko kukaan koskaan osannut kertoa, miten saat kisaamisen tuntumaan taas mahtavalta ja siten parannat kisatuloksiasi? 
  • 100% 30 päivän tyytyväisyystakuun. Aloita ja kokeile ilman riskiä. Koko materiaali käytössäsi.

Nämäkin mestarit suosittelevat tätä kurssia

Niki Karlsson, kilpauimari, suomen mestari

Oleellisia aiheita ja hyviä harjoituksia!


Tulin kurssille, koska halusin kehittää itseäni paremmaksi urheilijaksi. Kurssin jaksot olivat hyviä. Panu on valinnut oleelliset asiat ja selittää ne selkeästi. Lisäksi voi kehittää itseä hyvillä harjoituksilla. Pidän rakenteesta, koska voi harjoitella itsekseen. Minulle tämä tyyli toimii. Kurssin avulla pääsee pienellä vaivalla eteenpäin itsensä kehittämisessä.

Ossi Meriläinen, Superpesis-pelaaja

Mielettömän hyvä, matsit kirkkaasi kauden parhaita!


Hei!

Ostin tuon verkkokurssin ja halusin laittaa vielä erikseen palautetta, että kurssi on mielestäni ihan mielettömän hyvä, vaikka en ole ihan loppuun asti vielä päässytkään.
Edelliset matsit on olleet kirkkaasti kauden parhaita tähän mennessä kurssin ostamisen jälkeen, ja olen pystynyt suorittamaan omana itsenäni ilman itselle luotuja kohtuuttomia odotuksia ja itsekriittisyyttä.
Fysiologinen puoli ja 4-6-8 hengitys olivat minulle tuttuja, mutta kurssin aikana moni asia niiden ympärillä on loksahtanut mielessä paikalleen. Esimerkiksi Director’s cut harjoitus on loistava.
Suurkiitokset siis sinulle, teet hyvää työtä urheilijoiden eteen!

Kuva:  Lassi Karvonen

“Vastaavia kursseja voisi olla enemmänkin!”

“[Tulin kurssille, koska halusin] saada ikäviä tunteita hallintaan kisatilanteissa ja nauttimaan kisaamisesta.


Kurssin sisältö oli monipuolinen ja harjoitukset olivat myös monipuolisia. Asiat oli kerrottu selkeästi ja ymmärrettävästi. Pidin erityisesti siitä, että jaksoja sai käydä omaan tahtiin ja itse voi panostaa niihin mitkä tuntui hankalilta.


Kurssin aikana ymmärsin ajatusten merkityksen tunteiden hallinnassa ja keskityn jatkossa paremminkin ajatusten hallintaan.


Kiitos paljon kurssista! Vastaavia kursseja voisi olla enemmänkin. Oman lajini puolesta myös ajatusten hallinnalle olisi kiva löytää työkaluja."

Johanna Helin
- Jousiammunta, Pohjoismaiden mestari ja moninkertainen Suomen mestari

"Urheilu-valmennuksen puuttuva pala. Uskottavaa opetusta"

“Halusin oppia uutta. Panun opetus on uskottavaa ja mielenkiintoista seurata.

Muutos jatkuu... 


Panu, nämä asiat ovat urheiluvalmennuksen puuttuva pala. Toivon sydämestäni, että tietoisuus henkisestä valmennuksesta leviää ja se otetaan yhtä tärkeäksi osaksi kokonaisvalmennusta kuin lajien tekniset nyanssit. Me emme täysin vielä ymmärrä sitä, että ”mitä mielemme voikaan tehdä, sen kehomme toteuttaa”. Kiitos mahdollisuudesta olla mukana kurssilla ja viedä hyvää sanomaa eteenpäin. Kohti huippua! Kiitos"

Kari Grönroos
- Amerikkalainen jalkapallo, Euroopan mestari ja Suomen mestari

"Ehdottomasti hyödyllisiä harjoituksia"

Tulin Huonot tunteet Hallintaan -verkkokurssille, koska halusin vahvistaa omia ajatuksia sekä saada uusia vinkkejä mentaalipuolelle.

Jaksot olivat mielenkiintoisesti rakennettu ja mielestäni toimivia. Videot toimivat hyvin.


Harjoitukset oli ehdottomasti hyödyllisiä. Tämä kurssi on hyvä ja kompakti paketti. Monia juttuja jo tiesinkin mutta hyviä vahvistuksia sekä vinkkejä sain lisää omaan treenaamiseen. Kiitos Panu."

Veijo Viinikka
- Darts, Suomen mestari 2002

Kurssin eteneminen

Kurssi on jaettu kahteen osaan: fysiologiaan ja mieleen. 


Kurssi toimii siten, että se tuottaa mahdollisimman ison vaikutuksen omaan mieleesi ja ajatteluusi. Tästä syystä suosittelen, että käyt kurssin läpi juuri tässä järjestyksessä.


Tunnetreeni käyttää ns. bottom-up -periaatetta, jossa ikään kuin tasoitetaan tietä, jotta mielesi pystyy selvästi tehokkaammin ja helpommin pääsemään uusiin ajatuksiin kiinni.

Saat heti käyttöösi kaikki nämä 27 huolellisesti suunniteltua oppijaksoa, jotka muokkaavat mieltäsi tehokkaasti juuri sinun tarvitsemaasi suuntaan.

Kurssilla on runsaasti harjoituksia, joita voit käydä monia kertoja läpi! Näin fiilikset ovat hallinnassasi ja suuntaat mielesi tähtäämään napakymppiin!

Tervetuloa Huonot tunteet hallintaan -verkkokurssille!

Tällä kurssilla keskitytään erityisesti jännityksen, hermoilun, yliyrittämisen, epäonnistumisen pelon tai onnistumisen pakon, ja vastaavien  huonojen tunteiten hallintaan.

Moni ei ole edes ajatellut, että voisi päästä eroon jännityksestä, saati pelosta. Kuitenkin ne ovat tunteita, jotka voivat merkittävästi heikentää suoritustasi.

Kun opit, miten hallitset jännityksen juurisyitä, kisatulokset voivat nousta aivan uudelle tasolle. Ja erityisesti - pääset nauttimaan itse kisaamisesta ja urheilemisesta.

Kasvotusten tapahtuvan ja henkilökohtaisen valmennuspakettien hinnat vaihtelevat, mutta projektin hinta voi olla yli 1000 euroa.

Minäkään en voi ottaa loputtomasti uusia henkilökohtaisia asiakkaita.

Tai jos ryhdyt opiskelemaan itse, joudut ensin tekemään ison työn pelkästään pähköillessäsi, että mitä oikeastaan edes kannattaa lukea ja opiskella. Itse opiskeluun menee aikaa.


Mutta jokaisella urheilijalla pitäisi olla mahdollisuus mentaalivalmennukseen. Siksi sinun hintasi tästä verkkokurssista ei ole 1000 euroa. Eikä edes 500 euroa. 

HINTA

Sinun hintasi sisältää myös arvonlisäveron. Kertamaksu. Ei jäsenyyttä. Kaikki materiaali tulee saatavillesi heti. 

  1. Saat pääsyn materiaaliin yhden vuoden ajaksi. Voit käydä oppitunteja ja harjoituksia läpi niin monta kertaa kuin haluat! 
  2. Maksaminen hoituu 100% turvallisesti tutulla verkkopankilla, luottokortilla tai vaikka MobilePayllä. 
  3. Kokeile verkkokurssia. Saat 100% 30 päivän rahat takaisin tyytyväisyytakuun.

Tätä helpommaksi ei uuden suunnan aloitus tule. Tällaista kurssia ei ole toista. Kiität itseäsi myöhemmin!


Vain 219 EUR

Vuoden pääsy materiaaleihin.

Kertamaksu. Ei uusiudu.

100% 30 päivän tyytyväisyystakuu

Maksaminen turvallisesti tutuilla verkkopankeilla tai luottokortilla

Visma Pay

100% Tyytyväisyystakuu

Saat kurssille 30 päivän 100% tyytyväisyystakuun. Se tarkoittaa sitä, että jos kurssin harjoitukset eivät vakuuta sinua ja et ole tyytyväinen kurssiin, saat rahasi takaisin. Lähetä vain viesti, niin palautan rahasi takaisin.

Panu Kuhlberg

Urheilijoiden mentaalivalmentaja ja 

Huippusuoritus.fi perustaja

Panu Kuhlberg - Valmentajasi

Panu Kuhlberg valmentaa urheilijoita ja yrityksiä ajattelemaan entistä paremmalla tavalla. Hän valmentaa useita Suomen huippu-golfareita ja muita urheilijoita – lajista riippumatta. Panulla on huippu-urheilutausta ja muun muassa Euroopan mestaruus amerikkalaisessa jalkapallossa. Panu on myös pelannut Italian Golden Leaguessa. Muita hänen lajejaan ovat olleet esimerkiksi yleisurheilu, telinevoimistelu, maastopyöräily, kiipeily, ja moottoripyöräily. Himalajalla hän on huiputtanut Island Peak-vuoren (6189m).


Yritykset arvostavat myös Panun kansainvälistä johtamiskokemusta työelämässä. Yli kymmenen vuoden aikana jalostunut projektinhallinnan erikoisosaaminen on kiteytynyt taidoksi saada asioita aikaiseksi työelämän kaikilla tasoilla. Panu kouluttaa ja luennoi yrityksissä ja muissa organisaatioissa, kuten yliopistoissa.

Kommentteja Panun valmennuksessa olleilta

“Epäonnistumisten pyyhkiminen mielestä pois ja keskittyminen”

“Keskustelut Panun kanssa ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja kaikin tavoin antoisia. Panu havainnoi ja pureutuu asioihin, jotka askaruttavat juuri minua.


Koen, että olen saanut henkistä vahvuutta suoriutua pelitilanteista paremmin. Erityisesti mentaalivalmennuksesta on ollut apua tilanteissa, joissa huono suoritus pitää pyyhkiä pois mielestä ja keskittyä tulevaan – siten motivaation löytäminen on myös helpompaa.


Panun kanssa on helppo jutella."

Casper Simberg
- Maajoukkuegolfari, Season Golf Academy

"Kilpailustressin hallinta ja taisteluspiritin laukaiseminen"

“Valmistautuessani KSI Karaten arvokilpailuihin vuonna 2013, tutustuin Panu Kuhlbergin mentaalivalmennusmenetelmiin.


Jo muutaman tapaamisen jälkeen sain erittäin tehokkaita työkaluja kilpailustressin hallintaan sekä menetelmän oikean henkisen taisteluspiritin aktivoimiseen juuri silloin kun itse haluan.


Karaten arvokisoissa kilpailijat ovat fyysisesti ja teknisesti hyvin samalla tasolla, jolloin erot tapahtuvat pääasiassa mentaalitasolla.

Panun menetelmät olivat vahvasti mukana apuna saavuttaessani omassa sarjassani KSI Karaten SM-kultaa, EM- ja MM-hopeaa.


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Panun mentaalivalmennuspalveluita."

Kai Tulonen
- Karateka, 4. Dan, SM-, EM- ja MM-mitalisti, Espoon Shukokai Karate

"Tippumisen pelko lähtenyt ihan kokonaan!"

“Moi Panu


Kävin sun luona valmennuksessa toissa viikolla, ja ajattelin ilmoitella miten menee.


Kiipeilypelko tai oikeastaan se tippumisen pelko on lähtenyt ihan kokonaan, olen nyt muutaman kerran käynyt köysittelemässä, eikä pelosta näy merkkiäkään, mikä tuntuu ihan mielettömältä!


Nyt kun on viimeiset kaksi vuotta kiivennyt 5c reittejä kun ei vaikeammille ole uskaltanut lähteä, niin on ollut aika huikeeta huomata kuinka helposti 6b ja 6b+ reititkin nyt menevät (mitä en ikinä olisi uskonut), ja mieli tekee koko ajan vaikeammille reiteille. Vielä en ole kertaakaan tippunut, tosin pari kertaa se on ollut jo lähellä, ja normaalisti näissä tilanteissa olisi täysi paniikki ollut päällä, mutta nyt ei vaan haittaa yhtään vaikka tippuisikin, eikä sitä tippumista oikeastaan ajattele ollenkaan kiipeillessä, kun ennen ei juuri muuta ollutkaan mielessä.


Aivan eri fiilis lähteä nyt kiipeilemään, kiitos Panu! :)"

Essi
- Kiipeilijä

"Minä en tarvitse mentaalivalmennusta!"

Ajatellaan, että kuvitteellinen Kimmo-keihäänheittäjä puhuu treenaamisesta.

"Keihäänheittäjälle räjähtävä voima on yksi tärkeimpiä asioita. Ilman sitä kisoissa ei pärjää. Se on oikeastaan kaikille kisaajille itsestään selvää. Räjähtävyyttä voi kehittää tehokkaasti harjoituksilla, kun ymmärtää miten lihakset toimivat. Ja ilman muuta keihäänheittäjä treenaa räjähtävyyttä koko uran ajan - oli kuinka hyvä tahansa."

Nyt lue tuo teksti uudestaan, mutta muuta nämä sanat:

  • Räjähtävä voima/räjähtävyys = henkinen kantti
  • lihakset = mieli

Tosiasiassa jokainen urheilija hyötyy siitä, että osaa hallita tunteitaan. Monet tavalliset "maalaisjärjellä" perustellut tavat jännityksen hallintaan eivät kestä tarkempaa tarkastelua.

Perustin Huippusuoritus.fi -sivuston, koska haluan että sinäkin osaat vaikuttaa suoritukseesi positiivisesti.

"Mentaalivalmennus ei toimi?"

Tiesitkö, että meta-tutkimusten mukaan mentaalivalmennus parantaa merkittävästi suorituskykyä? [*]

Jos et ole vielä aloittanut mentaaliharjoittelua, koska olet ajatellut ettei se toimi, et "tarvitse" sitä, tai se on liian hankalaa - nyt on mahtava tilaisuus kokeilla.

[*] "Results indicated that mental practice has a positive and significant effect on performance..." Driskell, James & Copper, Carolyn & Moran, Aidan. (1994). Does Mental Practice Enhance Performance?. Journal of Applied Psychology. 79. 481-492.



Panun luennoista ja koulutuksista sanottua

Kouluttajataidot mahtavat - keep it going


Taru Hjelm St. Laurence Golf

Opetustyyli on hyvä ja kouluttajataidot mahtavat, keep it going. Valmennuksen sisältö on hyödyllinen + kiinnostava.

Laajasti ja havainnollisesti ymmärrettävää asiaa


Mikko Sintonen Season Golf Academy, St. Laurence Golf

Erittäin laajasti hyvää asiaa, joita voi käyttää hyväksi harjoitus- ja kisatilanteissa. Panu osaa hyvin havainnollistaa asiat, joista puhuu ja sen avulla asiat pystyy ymmärtämään selkeästi.

Fiilis seuraavista kisoista itsevarma - tiesi mistä puhuu


Erika Danielsson Sarfvik Golf Club

Todella hyödyllinen, sai paljon irti ja fiilis seuraavista kisoista on itsevarma. Tiesi mistä puhuu, opetustyyli oli mielenkiintoinen, ei koskaan tylsää.

Huonot tunteet hallintaan - verkkokurssi

SAAT KAIKEN TÄMÄN

30 Päivän 

100% Tyyväisyystakuu

Mestareiden

suosittelema

Yli 3 tuntia 

videomateriaalia

Harjoitukset

Henkistä suorituskykyä

  • Tunnetreeni-menetelmän tehokkuus
  • 27 käytännöllistä ja selkeää oppituntia
  • Harjoitusdokumentti, johon kirjaat juuri sinun reseptisi, jolla otat tunteet hallintaan
  • Kehutut ja kiitellyt harjoitukset
  • Saat kaikki materiaalit heti käyttöösi
  • 100% 30 päivän rahat takaisin tyytyväisyystakuu
  • Kertamaksu ja vuoden pääsy materiaaleihin. Ei uusiudu automaattisesti. 

"Tee päätös ja nauti taas kisaamisesta!


Urheilijalle niin tärkeää henkistä suorituskykyä ei opeteta juuri missään.


 Tällä kurssilla opit tärkeitä taitoja,  joilla kisaamisesta tulee taas mahtavaa!


Klikkaa nappia alla ja tule mukaan kurssille!"

Panu Kuhlberg

Urheilijoiden mentaalivalmentaja


Verkkokurssilla on monia hyviä puolia:


  1. Voit tehdä kurssin omassa tahdissasi.
  2. Sinun ei tarvitse puhua asioistasi muille, jos et halua. 
  3. Kurssin harjoituksia voit tehdä ja kuunnella  useita kertoja uudestaan, joka vahvistaa oppimistasi.
  4. Saat lisäksi tietoa mielen toiminnasta, jota voit kertoa muillekin. He tulevat ihmettelemään, mistä olet moiset tiedot saanut! :)
  5. Verkkovalmennus on selvästi halvempaa kuin henkilökohtainen valmennus, joten se oma useimmille mahdollista.


Mutta kuten tiedät, pelkkä tieto ei kuitenkaan muutu automaattisesti henkiseksi vahvuudeksi. Voit lukea vaikka 10 kirjaa aiheesta ilman muutoksia.

Tästä syystä varsinainen vaikutus saadaakin kurssin harjoituksilla. 

Tunnetreeni-menetelmäni on kooste toimivista ja täsmällisistä harjoitteista, joilla sinun mielesi saa parhaan harjoitusvasteen. Harjoituksilla viet tiedot käytäntöön ja ajat mielesi haittaohjelmat ylitse ja luot uusia tapoja ajatella ja toimia. 

Voit miettiä miltä tuntuu valmistautua kisoihin, kun sinulla on hyvä kutina päällä etukäteen ja kisapaikalla olet hymyilevänä nauttimassa tilanteestasi.

Ja kyse ei ole vaan yhdestä kisasta. Kyse on osaamisesta, jota voit käyttää lopun ikääsi.


Se on sinulle mahdollista.

Toivottavasti nähdään kurssilla!


T: Panu Kuhlberg


Urheilijoiden mentaalivalmentaja ja Huippusuoritus.fi:n perustaja.

FM

Licensed Sports Performance Coach™, level II (urheilijoiden mentaalivalmennuskoulutus)

 NLP kouluttaja

Haluatko jatkaa samalla tavalla kuin ennen?

Katso tästä sopiiko kurssi sinulle ja tee päätös

Kurssi sopii sinulle, jos

  • Haluat tehdä asiaan muutoksen. 
  • Tuntea jälleen sen mahtavan fiiliksen, kun huomaat, että ikävä tilanteesi on muuttunut ja tulosta syntyy taas.
  • Haluat nauttia taas kisaamisesta! Haluat nousta oikealle tasollesi ja suorittaa, kuten harjoituksissakin.
  • Haluat kokeilla erittäin tehokasta mentaalivalmennusta ja oppia taitoja, jotka auttavat sinua koko loppuelämäsi ajan, koska paremmat ajatukset tuovat parempia tuloksia.

Kurssi ei sovi, jos

  • Tiedät, että suorituksissasi ja fiiliksissäsi olisi selvästi parantamisen varaa, mutta et usko, että siihen voi vaikuttaa. Todennäköisesti tuolloin olet oikeassa.
  • Haluat, että tilanteesi muuttuu ilman että itse teet, tai muutat mitään.
  • Tiedät jo kaiken - varsinkin mentaalivalmennuksesta.
  • Olet alle 16 vuotias. 
    Lisäksi alaikäiset tarvitsevat myös huoltajien luvan.

149 EUR


>>> NYT 99 EUR! <<<

Tee päätös nyt ja tee omasta mielestäsi paras kilpailuvalttisi

Hinta: VAIN 219 EUR!

Pääsy vuodeksi materiaaleihin ja harjoituksiin. Kertamaksu. Ei uusiudu automaattisesti.

100% Tyytyväisyystakuu 30 päivää

Tutut ja turvalliset 

Visma Payn monipuoliset ja kotimaiset maksuvaihtoehdot.

Visma Pay

Usein kysyttäjä kysymyksiä

Minua ei jännitä tai pelota kisoissa! Onko kurssista hyötyä?

Kuinka kauan pääsen materiaaleihin käsiksi?

Voinko maksaa liikuntaseteleillä?

Kuinka kauan kurssi kestää?

Pääsenkö varmasti eroon jännityksestä tällä verkkokurssilla?

Sopiiko kurssi lapselle?


Oletko jo vakuuttunut? Tule mukaan ja anna Tunnetreenin päivittää mielesi ohjelmisto, koska kisaaminen oikealla tasollasi on nautinto!

Ei sitoumuksia tai kestotilauksia. Kertamaksu. Vuoden pääsy materiaaleihin! Voit maksaa turvallisesti tutulla verkkopankillasi, luottokortilla, osamaksulla, MobilePaylla tai vaikka laskulla. Saat myös täyden 30 päivän tyytyväisyystakuun. Kaikki materiaali saatavilla heti. Tule mukaan!

Nähdään kurssilla!


Panun kuvat: Antti Kirves

© 2024 Light On Gravity | Panu Kuhlberg

>