Kauppa

Näytetään kaikki 2 tulosta


Vastaavia kursseja voisi olla enemmänkin!

[Tulin kurssille, koska halusin] saada ikäviä tunteita hallintaan kisatilanteissa ja nauttimaan kisaamisesta.

Kurssin sisältö oli monipuolinen ja harjoitukset olivat myös monipuolisia. Asiat oli kerrottu selkeästi ja ymmärrettävästi. Pidin erityisesti siitä, että jaksoja sai käydä omaan tahtiin ja itse voi panostaa niihin mitkä tuntui hankalilta.

Kurssin aikana ymmärsin ajatusten merkityksen tunteiden hallinnassa ja keskityn jatkossa paremminkin ajatusten hallintaan.

Kiitos paljon kurssista! Vastaavia kursseja voisi olla enemmänkin. Oman lajini puolesta myös ajatusten hallinnalle olisi kiva löytää työkaluja.


Johanna Helin Jousiammunta, Pohjoismaiden mestari ja moninkertainen Suomen mestari

Urheiluvalmennuksen puuttuva pala - uskottavaa opetusta

Halusin oppia uutta. Panun opetus on uskottavaa ja mielenkiintoista seurata.

Muutos jatkuu...

Panu, nämä asiat ovat urheiluvalmennuksen puuttuva pala. Toivon sydämestäni, että tietoisuus henkisestä valmennuksesta leviää ja se otetaan yhtä tärkeäksi osaksi kokonaisvalmennusta kuin lajien tekniset nyanssit. Me emme täysin vielä ymmärrä sitä, että ”mitä mielemme voikaan tehdä, sen kehomme toteuttaa”. Kiitos mahdollisuudesta olla mukana kurssilla ja viedä hyvää sanomaa eteenpäin. Kohti huippua! Kiitos


Kari Grönroos Amerikkalainen jalkapallo, Euroopan mestari ja Suomen mestari

Äärimmäisen hyviä, yksinkertaisia harjoituksia ja kuitenkin laiminlyötyjä ja harvemmin käytettyjä. Voi kun nämä leviäisivät enemmän ja ne otettaisiin vakavammin. Nuorten urheilussa tuhannen taalan paikka opettaa heti osaksi kokonaisvalmennusta.


Kari Grönroos

Uusia ajatusmalleja ja keinot hallita tunteita.

Sain paljon uutta ajateltavaa, ja ennen kaikkea uusia ajatusmalleja! Kurssi auttoi ymmärtämään mielen liikkeitä ennen kilpailua (itse kilpailun aikana olen yleensä luonnostaan "hyvä" fokusoimaan ajatukset itse kisaan) ja sain keinoja hallita tunteita.

Hoksasin myös, että jokainen tilanne ja kilpailu on erilainen ja kurssi antaa minusta valmiuksia käsitellä erilaisia tunteita monipuolisesti eri tilanteiden vaatimalla tavalla. Varmasti keinoja on olemassa vieläkin enemmän ja mahtavaa että urheilupsykologia saa enemmän jalansijaa Suomessa. Kiitos siis teille ketkä sitä tuotte esille!"

Terveisin Maria


Maria Kestävyysurheilija

Oleellisia aiheita ja hyviä harjoituksia!

Tulin kurssille, koska halusin kehittää itseäni paremmaksi urheilijaksi

Kurssin jaksot olivat hyviä. Panu on valinnut oleelliset asiat ja selittää ne selkeästi. Lisäksi voi kehittää itseä hyvillä harjoituksilla. Pidän rakenteesta, koska voi harjoitella itsekseen. Minulle tämä tyyli toimii.

Kurssin avulla pääsee pienellä vaivalla eteenpäin itsensä kehittämisessä.


Niki Karlsson Suomen mestari, kilpauimari

Ehdottomasti hyödyllisiä harjoituksia

Tulin Huonot tunteet Hallintaan -verkkokurssille, koska halusin vahvistaa omia ajatuksia sekä saada uusia vinkkejä mentaalipuolelle.

Jaksot olivat mielenkiintoisesti rakennettu ja mielestäni toimivia. Videot toimivat hyvin.

Harjoitukset oli ehdottomasti hyödyllisiä.

Tämä kurssi on hyvä ja kompakti paketti. Monia juttuja jo tiesinkin mutta hyviä vahvistuksia sekä vinkkejä sain lisää omaan treenaamiseen. Kiitos Panu


Veijo Viinikka Darts, Suomen mestari 2002

Seuraavassa pelissä, joka oli kauden tärkein, tuli urani paras peli!

Tarvitsin apua kisatilanteessa ilmeneviin huonoihin tunteisiin. En pystynyt nauttimaan kisaamisesta ja tarvitsin konkreettisia neuvoja huonojen tunteiden hallintaan. Kurssin jaksot olivat selkeitä ja ne etenivät loogisesti. Kaikki harjoitteet olivat hyvin hyödyllisiä. Kurssi haastoi oikeasti muuttamaan ei-hyödyllisiä ajatuksen kaavoja ja luomaan uusia. Panun opetus oli selkeää ja erittäin innostavaa. Olin käyttänyt aikaisemmin mentaalipuolen harjoitteita kuten mielikuvaharjoitelua omatoimisesti, mutta kisatilanteen jännitys ja itseluottamuksen puute aiheutti alisuorittamista sekä kisaamisesta nauttiminen oli hukassa. Panun kurssilla sain konkreettisen polun, jota pystyin käyttämään seuraaviin kisoihin valmistautuessa. Tulos kohdallani oli huikea, seuraavassa kisassa, joka oli kauden tärkein peli, onnistuin pelaamaan urani parhaan pelin ja nauttimaan kisaamisesta uudelleen.


Eveliina Koripallo

Kyllä toimi - Ajatukset pois teknisestä suorittamisesta ja annoin vaan mennä!

Terve Panu

Kiitos onnistuneesta pilottikurssista.
Kävin sen läpi ja suoritin eilen onnistuneesti karatessa 1 danin.
Meni kirkkaasti läpi kun sain rentoutettua itseni, jännitys oli juuri sopivan tasoista. Sain ajatukset pois teknisestä suorittamisesta, annoin vain mennä.
Otin [sen biisin X] tsemppibiisiksi, se jää ohjelmistoon. Kuuntelin sen vielä 10 minuuttia ennen h-hetkeä kun ankkuroiduin hetkeen, kuulin vielä biisin läpi äänesi kuin harjoituksessa. Kyllä toimi.

Tästä on hyvä jatkaa.


Kaj karaten aikuisharrastaja

Yksilölliset erot huomioitu ja avaimia tarvittaviin muutoksiin

Halusin saada lisäeväitä mielen hallintaan vaikeissa kisatilanteissa. Panu on kannustava, hän motivoi ja rohkaisee muutokseen. Koulutuksessa huomioidaan hienosti myös yksilölliset erot. Kurssilta sai hyviä vinkkejä ja avaimia oman tekemisen analysointiin ja tarvittaviin muutoksiin, joilla pääsee kohti vielä parempia suorituksia.


Nuppu Hepo-oja Ultratriathlonisti, Mm. Siberman 515, Suomen naisten ensimmäinen tripla ultra triathlon (2021) 11,4km - 540km - 126,6 km

Ensi kesän kisat painellaan rennoin ja luottavaisin mielin

Olen kova jännittämään ja pilannut monta triathlonkisaa sen vuoksi. Kävin Panun kurssin ja sain oivalluksia, joita tulen käyttämään ensi kesänä. Uskon, että myös ensimmäinen täyden matkan triathlonkisani painellaan menemään rennoin ja luottavaisin mielin.


Minna triathlonisti
>