Viritätkö itsesi oikein jotta kisasuoritus onnistuu?

Kuvitellaan tyypillinen tilanne 100 metrin loppukilpailusta:

Juoksijat valmistautuvat 100 metrin lähtöön, heidät esitellään yleisölle. Kamera käy läpi yksitellen jokaisen juoksijan. Toiset ravistelevat jäseniään. Toiset katsovat kauas maalialueelle, useimmat vilkuttavat kameralle. On totista ilmeittä ja iloista ilmettä. Kaikki keskittyvät omalla tavallaan. Ja kun "paikoillanne" -käsky kuluu, he siirtyvät telineisiin.  Hyppäävät ilmaan pari kertaa, toiset kävelevät rauhallisesti telineille, toiset ottavat muutaman räjähtävän askeleen. Jälleen kerran jokainen omalla tavallaan, kunnes kaikki ovat hievahtamatta paikoillaan.

Mistä tässä valmistautumisessa on kyse?

Yleisin vaihtoehto on ajatella tilannetta fyysisen toiminnan kannalta; kilpailijat valmistavat liikkeillään lihaksensa räjähtävään toimintaan. Monet liikkeistä on tapoja, joita he tekevät jokaisessa kisassa. 

Fyysiset tavat eivät kuitenkaan ole pelkkää fyysistä lihasten herättelyä. Liikkeet vaikuttavat myös mieleen ja luovat psyykkisen valmiuden räjähtävään lähtöön ja kilpaan. Nämä eleet voidaan ajatella kuin signaaleina sekä keholle että mielelle: "nyt kohta laitetaan kaikki peliin". Kysymys kuuluu: millainen on se oikea tila? Syntyykö eleistä kilpailijalle otollinen mielentila kisaan? Vai syntyykö niistä esimerkiksi epävarma olo, jossa potentiaali jää käyttämättä?

Miten mieli sitten valmistautuu suoritukseen? Kilsamenestyksen ja onnistumisen kannalta iso kysymys onkin mitä tapahtuu tuona aikana pään sisällä. Jännittääkö liikaa? Onko itseluottamusta? Onko taistelutahtoa? Onko ylivirittynyt tai lannistunut? Onko ajatukset hetkessä vai jo lopputuloksessa tai palkintorahoissa?

Kun keho ja mieli toimivat optimaalisella tavalla yhteen, kilpailija saa itsestään irti paremmin treenatun potentiaalinsa. Menestyminen, onnistuminen tiukassa paikassa, kovan suorituksen tekeminen riippuu tästä kokonaisuudesta. 

Kun mieli ja keho toimivat hyvin yhteen, kyse on huippusuoritusolosta. Se on se paras yksittäinen asia, joka nostaa sinut menestykseen, jonka olet harjoittelulla ansainnut.

Urheilijalle tulee heti kysymys voiko mielen ja kehon yhteistoimintaa treenata? Kyllä voi. Huippusuoritusolon treenaaminen on erittäin hyödyllistä, koska sen avulla urheilija pystyy saamaan itsestään koko treenatun potentiaalinsa irti.

Huippusuoritusolon syntyyn vaikuttamat nämä asiat:

  1. Urheilija tietää millaista kehon ja mielen yhteistoimintaa kannattaa tavoitella. Eli toisin sanoen, urheilija tietää tarkasti mikä on hänen huippusuoritusolonsa ja mistä elementeistä se rakentuu
  2. Urheilija osaa säätää itselleen sopivan latautuneisuuden/virittyneisyyden kisaan
  3. Urheilija signaloi mielelleen niin, että teot laukaisevat huippusuoritusolon
  4. Urheilija luo itselleen tilan, jossa pystyy olemaan läsnä ja keskittynyt, ja jossa suoritus sujuu helposti, eikä paineet hetkauta
  5. Hän harjoittelee näitä kisataitoja, aivan kuten harjoittelee muitakin taitojaan. 


Miten voit itse aloittaa?

Mikäli haluat harjoitella itsestäsi entistäkin kovemman kilpailijan, niin mentaalivalmennus on suositeltavaa. Osaava valmentaja osaa paneutua juuri sinun tilanteeseen, koska jokaisen mieli toimii yksilöllisellä tavalla. 

Nämä huippu-urheilijoille kehitetyt menetelmät ovat nyt kaikkien saatavilla. 

Toinen tehokas tapa päästä alkuun on käydä verkkokurssi. Olen tehnyt verkkokursseja, jotka sisältävät juuri oikeat harjoitukset ja menetelmät, joilla saat tuloksia aikaiseksi - riippumatta tasostasi. Verkkokursseissa on myös mahtavia audio-videoharjoitteita, joita voit kuunnella usein. Kyse on harjoituskokonaisuuksista, jotka ovat tehty mahdollisimman käytännöllisiksi. Tiedät mitä tehdä ja missä järjestyksessä. Ymmärrät myös miksi mitäkin harjoitusta tehdään. Siksi kurssi soveltuvat erittäin hyvin myös valmentajille.  

Yksi kursseista on Huippusuoritusolo-verkkokurssi. Siinä opit juuri tässäkin artikkelissa kerrottuja taitoja. Kurssilla opit, miten valmistaudut mihin tahansa kisaa tulevaisuudessa ja miten pääset Performance Zonelle. Mukana on harjoitteita, jotka muokkaavat tapaasi ajatella kisoissa. Käy kurssi läpi itsenäisesti omaan tahtiin ja opi menestymään entistä paremmin kisoissa. 

>>> Lue lisää verkkokurssista tästä.

Tsemppiä!

Kirjoittajasta Panu Kuhlberg

Panu on urheilijoiden mentaalivalmentaja, sekä Light On Gravityn ja Huippusuoritus.fi:n perustaja. Panu valmentaa urheilijoita ja yrityksiä ajattelemaan entistä paremmalla tavalla. Panulla on kilpaurheilutausta ja muun muassa Euroopan mestaruus amerikkalaisessa jalkapallossa. Panu on myös pelannut Italian Golden Leaguessa.

Yritykset arvostavat myös Panun kansainvälistä johtamiskokemusta työelämässä. Panu kouluttaa ja luennoi yrityksissä ja muissa organisaatioissa, kuten yliopistoissa.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

Menestyvän urheilijan kisataidot: Huippusuoritus kilpailussa - opas urheilijalle. Lue nyt!

>